Aurinko tuo energiaa, aurinko tuo toivoa. Päivän treeni, tai pikemminkin liikunta, oli uinti. Vain reilut puoli tuntia, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Aamulla herätin kehon venytyksillä ja aurinkotervehdyksillä. Mutta vaikka keho on virkeä, toki hieman väsynyt eilisestä suht. rankasta treenistä, istuin koulussa filosofian tunnilla pää ja ajatukset jossakin tyhjässä kosmoksessa. Kuten aina. Juuri nytkin pitäisi lukea psykologiaa, mutta tuntuu, kuin kirjan sanat vain valuisivat hukkaan, en kykene rekisteröimään niitä. Personlighetspsykologi, eli aivan mielettömän mielenkiintoinen kurssi. Mutta heti, kun sitä on pakko lukea, aivoissa sumenee. Koe perjantaina. Kirosana.
Odotan ystävääni kauppakeskuksessa. Ihmeellinen tunne, ilo, jotakin mitä odottaa. Kupilliset teetä, tai no, ystäväni juonee latten kuten aina. Minä juon teetä. Mitä päivän muihin syömisiin tulee, ovat polttoaineina toimineet kahvi, aamulla 4-5 palaa verigreippiä, vesi, lisää kahvia ja 12-13 välillä syöty mandariini. Mandariiniksi iso mandariini.
Pitäisi syödä proteiinia, ehkä käyn ostamassa rasvattoman rahkan tai tonnikalapurkin. Inhottavaa tosin on se, että sen syöminen ei istu aikatauluihini ollenkaan. Periaatteessa ihan älytöntä olla näin tarkkaan ruoka-aikojen orjana; pyrin syömään kolmen tunnin välein. Ja tapaan ystäväni ihan pian. En voi syödä kaupasta ostettua ruokaa kahvilassa. Enkä halua ostaa kahvilasta "ruokaa", eli leivonnaisia tai sokerilla pilattuja smoothieita tai muutakaan. Tosin ainahan sitä toitotetaan, että pitäisi syödä säännöllisin väliajoin. Ehkä siis teenkin tässä oikein?
Proteiinista tuli mieleeni mainita, etten halua isoja lihaksia. Kyllähän niiden muodot saavat näkyä, mutta ihannoin enemminkin balleriinamaista, tai no, luisevaa ja suorakaitasta kroppaa. Vaikka minulle kuinka sanotaan, että ei se proteiinin syöminen yksin kasvata lihasta, vaan liikuntatyyppi jota harrastaa (esim. salilla punttaus muokkaa kehoa eri tavalla kuin hölkkä), on minulle kehkeytynyt ihme fobia proteiinin syömiseen. Mutta aivot tarvitsevat proteiinia, aminohappoja täytyy muodostua, ja niin poispäin. Joten pakko sitä on syödä. Onnekseni vartaloni rakenne on melko poikamainen, kapea lantio ja olemattomat rinnat. Lisäksi olen pitkä, kuten ensimmäisessä postauksessani mainitsinkin. Pitkien on kuulemma hankala kasvattaa habaa. Jes!
Joitakin blogiini eksyneistä kiinnostanee painoni kehitys. Tässä parin päivän aikana on lähtenyt aimo annos nesteitä, sillä vaaka näytti 51,2 kiloa aamulla (arvio tuo desimaali, sillä vaakamme on uusi wanha vaaka, ei siis elektroninen, vaan sellainen viisaripuntari). Vaikka kyseessä ovat vain nesteet, inspiroivat pienemmät lukemat aina tsemppaamaan kovemmin.
Kello käy. Voisin repiä peppuni pois täältä kirjastosta ja valua kauppaan ostamaan seuraavan välipalani, ehkä jotain proteiinia sitten. Kun tiedän laukussani olevan ruokaa, jonka olen ostanut ennen kuin nälkä yllättää, en niin helposti sorru ostamaan esim. suklaata tai muuta namia.
Huokaus. Nauttikaa auringosta. Elämästä. Itsekin yritän. Monelle elämästä nauttiminen sisältää herkkuja. Yritän päästä irti siitä ajattelutavasta; maailmassa on muutakin kuin ruoka. En tarvitse ruokaa elääkseni täysillä. Vähän polttoainetta toki, joskus kokkaan kevyttä ihanaa ruokaa koko perheelle iltaisin (kg.fi sivustolla todella paljon alle 200 kcal reseptejä, suosittelen!).
Ehkä postaan vielä tänään toisenkin kerran, mikäli ehdin. Yritän ehtiä, haluan ehtiä. Aika lähteä, nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti