Hemmetin temesta. Tuntuu kuin koko päivä olisi ollut yhtä aivokuolemaa. Tiesin, että tulisi olemaan. Koko koulupäivä taas jossain pilvessä. Äidille tiuskimista illalla. Ja yhtäkkiä makaan taas sängyssä ja pitäisi nukkua. Eikä uni tule. Joten otin temestan. Itseasiassa kaksi. Ja kaksi ketipinoria ja yhden melatoniinin.
Päätin jo aikaisemmin päivällä, etten huomenna mene kouluun psykologiankokeesta huolimatta. Ihan sama, en saa sitä kurssia. Tarvitsen sen kurssin. Mutta ihan sama ihan sama ihan sama. Kyllä asiat järjestyy, aina ne järjestyy. Lukeminen vaan tuntuu niin ahdistavalta. En ikinä tule selviämään ylppäreistä, jos en pääse lukuahdistuksesta eroon. Ja taas olen vain käärimässä sitä peittoon. Haluan nukkua koko huomisen.
Tosi merkityksetön olo. Haluan auttaa ihmisiä. Mutta tuntuu, että tarvitsisin rahaa auttaakseni. Vapaaehtoistyöntekijäksi (siis ulkomaille) lähteneminen maksaa. Tosi moni asia maksaa. Haen töitä. En jaksa enää hakea. Haastatteluja ja "sori, otettiinkin joku muu" -vastauksia. Mun pitäis olla aikuinen ja pitäis jaksaa, se ahdistaa.
En ole tainut, kai, tehdä vielä mitään ruokasuunnitelmalupauksia täällä blogin puolella. Toki ahmimattomuus on aina tavoite. Ja säännölliset ruokailut. Joten siihen nähden se, mitä aion nyt luvata ja tehdä, on tosi typerää. Mutta teenpä sen silti.
En syö huomenna perjantaina, enkä lauantaina, enkä sunnuntaina. Haluan ensi viikon keskiviikkoon mennessä painaa 49 kiloa. Lienee ihan fyysisestikin mahdollista, kun tänään painoin sen 50, jotain. Tarvitsen sen kontrollin ja samalla elämästäni paussin. Äh, hemmetti. Pahoittelen sekavuuttani, syytän tämän illan lääkeannosta.
Nukkuisinpa jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti